Tämän sivun sisältö on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille.

Oletko ammattilainen?

Keitä me olemme

Kaikki alkoi vanhassa moottorisahatehtaassa. Suurin osa tehtaasta säilyi karuna ja likaisena, mutta yksi huone koki perusteellisen siivouksen ja muodonmuutoksen konepajasta tilapäislaboratorioksi.

Elettiin 80-luvun alkuvuosia, jolloin kestokatetrit olivat yleisin ratkaisu katetrointitarpeeseen. Ne olivat käyttäjälle kivuliaita ja katetrointi vei aikaa. Tarvittiin jotain parempaa.

Jan Utas ja hänen kollegansa Håkan Melander suorittivat ensimmäiset testit maailman ensimmäisen hydrofiilisen katetrin, eli LoFric-katetrin, kehitystyössä. Tutkijat tekivät väsymättä työtä luodakseen ensimmäisen toimivan välineen toistokatetrointia varten. Katetrin kehitystyö vaati lukuisien eri ominaisuuksien testaamista ennen kuin ihanteellinen ratkaisu löytyi. Sen nimeksi tuli Urotonic™-pintarakenne ja elokuussa 1983 LoFric™-katetrit pääsivät myyntiin.

Toimitilamme ovat muuttuneet aika lailla moottorisahatehtaan ajoista, mutta työmme henki on sama. Autamme edelleen tuotteidemme käyttäjiä elämään täyttä elämään tarjoamalla heidän tarvitsemaansa apua.

Wellspect HealthCare on keksinyt vesivaippakatetrin toistokatetrointiin. tunnemme sen paremmin kuin kukaan muista alan toimijoista. Sen vuoksi jatkamme edelleen LoFric-tuoteperheen kehitystyötä. LoFric-tuotteista löytyy ratkaisu miltei kaikkiin mahdollisiin käyttäjien tarpeisiin, esimerkiksi uutuustuotteemme LoFric® Sense™ ja LoFric® Origo™.

Kaikki Wellspectin työntekijät ovat sitoutuneet kehittämään maailmaa, jossa virtsaamisongelmat eivät estä ihmisiä elämästä täyttä elämää. Pyrimme tinkimättömästi parantamaan kaikkien tuotteitamme ja palveluitamme tarvitsevien jokapäiväistä elämänlaatua.

Jaa