Käyttäjien tarinoita Miten Sarah aloitti suolihuuhtelun Navinan kanssa

Miten löysin ratkaisun toiminnallisen suolistohäiriön oireisiin

Heräsin eräänä aamuna...
Kaikki alkoi vuonna 2015, kun eräänä aamuna herätessäni huomasin sotkeneeni sänkyni. Se oli kamalaa ja kiusallista, koska nukun yhdessä mieheni kanssa. Yritin selviytyä vaivani kanssa heräämällä aikaisin vaihtaakseni puhdasta ylle ennen kuin mieheni heräsi, mutta en aina onnistunut siinä. Olin hämmentynyt tilanteestani. En voinut kertoa asiasta kenellekään. Enkä mielelläni halunnut lähteä ulos pelätessäni vahinkoja. Käytin vaippoja, laukussani oli aina varavaippa ja yhdessä vaiheessa kannoin mukanani jopa vaihtovaatteita. Lopulta lähdin lääkärin vastaanotolle. Sain vaivani hoitamiseksi useita vinkkejä, jotka eivät kuitenkaan tuntuneet toimivan minulle. 

Etsin vastausta toiminnallisiin suolisto-ongelmiini

Minut ohjattiin St Georgen sairaalaan tapaamaan asiantuntijaa, joka lähetti minut stimulaatiohoitoon. Tämän vuoksi kävin klinikalla joka toinen viikko saamassa impulsseja peräaukon hermoihin - tällä yritettiin vahvistaa alueen lihaksia. Hoito näytti toimivan, koska minulle sattui enää harvemmin vahinkoja. Mutta hoito kesti vain joitakin viikkoja ja pian olin samassa tilanteessa, jossa olin ennen hoidon aloittamista. Tuote-esittelijän avustuksella tutustuin suolihuuhteluun. Aluksi se näytti hämmentävältä, mutta toimenpide oli todella helppo omaksua. Olen löytänyt rutiinin ja suoritan aina suolihuuhtelun ennen kuin lähden kotoa pitemmäksi aikaa.

Miten suolihuuhtelu auttaa minua elämään haluamaani elämää

Suolihuuhtelu on auttannut minua myös ärtyvän suoleni hoidossa. Tunnen itseni varmemmaksi mennessäni ulos. Enää minun ei tarvitse kärsiä hiljaisuudessa.

Saara